Valikko

Juhannusmatkalla 2012

Juhannuksen vietto jäi taas kerran suunnittelematta kunnolla joten päätimme torstaina startata auton valtavirran vastaisesti Vantaan kautta kohti Helsinkiä. Vantaalla meitä olivat vastassa Mikko ja Tom, lopputuloksena päädyimme keskelle metsää bongaamaan nousevia lentokoneita. Torstai-illan lopuksi istuimme mm. Helsingissä pitkänsillan rannalla auringonlaskua viinillä kilistellen. Majoittumisesta Helsingissä huolehti aina yhtä ihana Telle, hänen yksiönsä sijaitsee Katajanokalla arvokiinteistössä.

Perjantaipäivän aamu alkoi aurinkoisissa olosuhteissa brunssilla venelaiturilla Katajanokalla. Brunssin jälkeen innostuin ottamaan muutaman kesäkissakuvan niin Tellen jugend-talon rappukäytävässä kuin tuolla aurinkoisella venelaiturillakin. Jouduin taas kerran toteamaan iPhonen kameran ja kuvankäsittelyohjelmien hämmästyttävän laadun, lähes kaikki hienoimmat kuvat otin käytännössä iPhonella enkä rymykamera Canonin Mark 2:lla.

Helsingistä suuntasimme keskustan S-marketin kautta takaisin nelostielle ja kohti Pukkilaa, Pukkilassa meitä odottivat vanhempani ja kaksi sisarusta perheineen (Elinan perheeksi lasken meidät muut sisarukset). Jatkoimme Pukkilasta uimaan suoraan kohti Kankkilaa ja Teenojärveä, en ollutkaan käynyt siellä sitten 90-luvun alkupuolen

Kankkilasta jatkoimme idyllistä maalaistietä kohti Kanteleen kylän kokkoa, kokolla oli todella paljon porukkaa. Innostuin täälläkin ottamaan muutaman juhannushenkisen kuvituskuvan.

Loppuilta kuluikin sitten viiniä ja juhannusruokia maistellen Pukkilassa vanhempieni hellissä hoivissa.

Juhannusmatka kuvasarjana

[nggallery id=1]

Instagram

 

@sihlmania

 

Do one thing every day that scares you